Makeutusaine

Makeutusaineet ovat iso ryhmä makealta maistuvia aineita, joista osaa käytetään elintarvikkeiden makeuttamiseen.^[1] Osa makeutusaineista luokitellaan lisäaineiksi.

Makeutusaineet voidaan luokitella rakenteensa perusteella esimerkiksi sokereihin, siirappeihin, monenarvoisiin alkoholeihin eli polyoleihin, aminohappoihin ja proteiineihin.

Ihmisen makeiksi kokemia sokereita ovat esimerkiksi sakkaroosi, glukoosi ja fruktoosi^[2] sekä elintarviketeollisuuden käyttämät glukoosi- eli tärkkelyssiirappi ja runsasfruktoosinen maissisiirappi eli isoglukoosi. Sorbitoli ja ksylitoli ovat makeita polyoleja.^[1]

Makeita aminohappoja ovat esimerkiksi D-tryptofaani, D-fenyylialaniini ja D-seriini. Makeita proteiineja ovat muun muassa taumatiini, monelliini ja brazzeiini. Aspartaami ja sakariini ovat keinotekoisia makeutusaineita.^[3] Myös tietyt metallien suolat ovat makeita, kuten berylliumkloridi ja lyijyasetaatti.^[4] Jälkimmäistä on joskus historiallisesti käytetty ruokien makeuttamiseen, vaikka se on myrkyllinen.^[2] Makeutusaineiksi voidaan lukea myös eri seoksia, kuten hunaja, melassi ja vaahterasiirappi.^[5]

Makeutusaineita voidaan luokitella myös ravintoenergiaa sisältäviin ja sisältämättömiin aineisiin. Esimerkiksi glukoosissa on ravintoenergiaa. Aspartaamissa sitä ei juuri ole.^[1]

Elintarviketeollisuudessa makeutusaineilla voidaan elintarvikkeen maun parantamisen lisäksi pyrkiä vähentämään siitä saatua ravintoenergiaa korvaamalla energiapitoisia makeuttajia vähäenergisemmillä. Aineiden säilyvyys eri oloissa vaihtelee, ja pyrkimyksenä on usein valita kussakin elintarvikkeessa parhaiten makeutensa säilyttävä aine. Aineiden keskinäinen makeus vaihtelee. Jotkin ovat monituhatkertaisesti makeampia kuin vaikkapa sakkaroosi. Näitä aineita tarvitsee lisätä elintarvikkeisiin vain vähän sakkaroosiin verrattuna. Näiden aineiden käyttö voi säästää myös elintarvikkeen valmistuskuluissa suhteessa sakkaroosin tapaisiin aineisiin.^[1]

1. ↑ ^{a b c d} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :1 ei löytynyt
2. ↑ ^{a b} MA Lessler: Lead and lead poisoning from antiquity to modern times. The Ohio Journal of Science, 1988, 88. vsk, nro 3, s. 78–84. ISSN 0030-0950. Artikkelin verkkoversio.
3. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :2 ei löytynyt
4. ↑ B Caballero et al: Encyclopedia of food sciences and nutrition, s. 5183. Academic Press, 2003. ISBN 9780122270550. doi:10.1016/B0-12-227055-X/01069-5.
5. ↑ JB Marcus: Culinary nutrition, s. 163–164. Elsevier, 2013. ISBN 9780123918826. doi:10.1016/B978-0-12-391882-6.00004-2.